Blogi: Tyhmiä kysymyksiä on olemassa

PÄIVITETTY: 19.2.2018    KIRJOITTAJA: Noora Kettunen

Maahanmuutto on tunnetusti tulenarka aihe, josta on vaikea keskustella julkisuudessa rakentavasti. Tämä huomattiin reilu viikko sitten, kun Ylen toimittaja Kai Jaskari kirjoitti nettijutussaan ihmisistä, jotka ovat muuttaneet pois Helsingin Kontulasta ”humalaisten metelöinnin” ja ”monikulttuurisuuden tuomien jännitteiden” vuoksi.
Toiset kiittelivät juttua, toiset syyttivät häntä rasistiksi.

Myös moni toimittaja otti juttuun kantaa, puolesta ja vastaan. Helsingin Sanomien toimittaja Annamari Sipilä kysyi: ” Jos yleisradioyhtiön toimittaja ei saisi kysyä asiallisia maahanmuuttoon liittyviä kysymyksiä, niin kuka sitten saa?”. Suomen Kuvalehden toimittajan Salla Vuorikosken Twitter-sivulla pohdiskeltiin, esittikö Jaskari tyhmiä tai johdattelevia kysymyksiä.

Jaskarin mukaan jo kysymyksenasettelu oli herättänyt ”kipakoita reaktioita”, vaikka se perustui tutkimustuloksiin. Jaskari kertoi kolumnissaan, että jutunteon taustalla oli Helsingin kaupungin tietokeskuksen tutkimus, jossa kyseltiin yli 1 300 helsinkiläiseltä asuinviihtyvyyteen liittyviä kysymyksiä. 680 heistä oli vaihtanut asuinaluetta, ja heiltä kyseltiin muuton syitä. Jaskaria ”hätkähdytti”, että tulo- ja koulutustaustaltaan heikoimmilta alueilta muuttaneet ilmoittivat tärkeiksi muuton syiksi sosiaaliset ongelmat ja maahanmuuttajien määrän alueella.

Jaskari halusi selvittää, ”mitä Helsingin kaupunki on tehnyt ja aikoo tehdä sen eteen, ettei niin monen tarvitsisi muuttaa tämänkaltaisista syistä”. Jaskari sanoo laittaneensa noin 20:een Facebookin kaupunginosaryhmään kyselyn etsiäkseen haastateltavia, jotka olisivat muuttaneet joko sosiaalisten ongelmien tai maahanmuuttajien vuoksi. Valmiissa jutussa kaksi Itä-Helsingin Kontulasta muualle muuttanutta kertoo muuton syistä. Kolmas haastateltava on Helsingin kaupungin apulaispormestari Anni Sinnemäki, joka kertoo, miten Helsingin kaupunki on ”pyrkinyt rakentamaan alueiden välistä tasa-arvoa”.

Jaskarin jutussa lähdettiin hakemaan ratkaisuja, mikä on toivottavaa ongelmista puhuttaessa. Mutta edistikö jutun kysymyksenasettelu keskustelua?

Miten sovittelujournalisti olisi tehnyt tämän jutun? Sovittelussa ja sovittelujournalismissa pyritään avaamaan keskusteluyhteys erilaisten ihmisten välillä ja kannattelemaan luottamusta, jotta keskustelu voisi jatkua. Tavoitteena ei ole niinkään löytää ratkaisuja, vaikka niitäkin voi keskustelun aikana syntyä.

Yleinen hokema on, että tyhmiä kysymyksiä ei ole. Sanonnan takana on ajatus, että ihmisten ei pitäisi pelätä näyttää omaa tietämättömyyttään, vaan heitä pitäisi pikemminkin rohkaista hankkimaan lisää tietoa. Toisin sanoen on parempi kysyä kuin olla kysymättä.

Kysymys on yksi toimittajan keskeisimmistä työkaluista. Haastattelujen avulla toimittaja etsii tietoa ja näkökulmia raportoitavaan aiheeseen. Kysymyksen muotoilulla voidaan vaikuttaa paljon siihen, miten haastateltava reagoi ja millaisia asioita hän paljastaa itsestään tai muista. Toimittajan ammattitaitoa on esittää osuvia jatkokysymyksiä, joilla esimerkiksi poliitikko saadaan vastaamaan esillä olevaan aiheeseen tai kritiikkiin.

Jokainen on varmasti ollut joskus tilanteessa, jossa on huomannut muotoilleensa kysymyksensä väärin. Keskustelukumppani on saattanut suuttua tai vaihtanut aihetta. Joskus kysymys on saanut toisen täysin hiljaiseksi, minkä jälkeen keskustelua on ollut mahdotonta jatkaa. Syynä voi olla liian henkilökohtainen kysymys tai sitten sen muotoilu niin, että vastaaja kokee sen uhkaavana tai loukkaavana.

Uhkaava kysymys viestittää, että kysyjä ei ole oikeasti kiinnostunut siitä, miten toinen ihminen ajattelee. Hän haluaa ehkä osoittaa tietävänsä jo vastauksen. Monesti kysyjällä on jo mielessään vasta-argumentti ja seuraava kysymys. Ehkä hän pohtii jo mielessään, mihin keskustelussa tulisi päätyä.

Keskustelukumppanimme yleensä aistii, jos emme ole oikeasti kiinnostuneita hänen ajatuksistaan vaan haluamme vain ajaa toisen kysymyksillämme ansaan ja osoittaa olevamme itse oikeassa. Kukapa haluaisi keskustella ihmisen kanssa, joka osoittaa jatkuvasti olevansa kiinnostuneempi omista ajatuksistaan kuin muiden kommenteista.

Kysymykset ovat harvoin neutraaleja. Ne kertovat paljon maailmankuvastamme, arvoistamme ja ennakkoluuloistamme. Kysymyksillämme voimme paljastaa, mitä ajattelemme keskustelukumppanistamme, ja mitä oletamme hänen ajattelevan meistä.

Jos haluaa saada jonkun avautumaan, kannattaa kysyä aitoja kysymyksiä, joihin oikeasti haluaa kuulla vastauksen. Kun osoittaa uteliaisuutta ja halua ymmärtää toisen ajattelutapaa, keskustelukumppani saattaa rentoutua ja kertoa jotakin yllättävää. Laskelmoivilla tai johdattelevilla kysymyksillä ja vastauksilla taas ei saa aikaan aitoa keskustelua.

Tyhmä kysymys on siis epäaito kysymys. Olennaista ei ole vain se, mitä kysytään, vaan myös keltä kysytään. Maahanmuuttokeskustelusta saataisiin moniäänisempää, jos kysyttäisiin useammin niiltäkin, jotka ovat yleensä hiljaa. Myös hiljaisten, keskitien kulkijoiden tai kannastaan epävarmojen mielipiteitä on kuunneltava julkisessa keskustelussa. Ihmisten olisi myös puhuttava omasta puolestaan, ei toisten suulla.

Tiettyjen ihmisryhmien jatkuva esiin nostaminen negatiivisessa valossa vahvistaa heihin kohdistuvaa stigmaa. Kontulasta pois muuttaneiden haastattelut vahvistavat monen kielteisiä ennakkokäsityksiä Itä-Helsingin asuinalueista. Ne eivät anna koko kuvaa tilanteesta, vaikka poliitikko kertoisikin samassa yhteydessä suurista linjoista. Myös Kontulassa viihtyvien haastatteleminen samassa jutussa olisi voinut rauhoittaa monet kritisoijat ja mahdollistaa keskustelun siitä, miten asuinalueista tehdään viihtyisiä ja tasa-arvoisia.

Sovittelujournalismi pyrkii siihen, että konfliktiherkistä aiheista kirjoittava toimittaja pysähtyisi miettimään, millainen näkökulma, haastattelutekniikka ja niin edelleen edesauttaisi keskustelua. Jos juttu esittelee ristiriitoja, se saa paljon lukijoita mutta suututtaa monet. Vihaiset ihmiset eivät kykene käymään rakentavaa keskustelua. Tällaiset tunteet sen sijaan yllyttävät tutkimuksen mukaan aggressiiviseen käytökseen ja pahoihin tekoihin.

Jos vahinko on jo tapahtunut, puolustelusta tai vaikenemisesta ei ole apua. Ikävätkin reaktiot on otettava vastaan ja jaksettava jatkaa keskustelua. Avointa asennetta vaaditaan myös muilta keskusteluun osallistuvilta. Toisten nimitteleminen tai heidän vaikuttimiensa epäileminen ei sekään edesauta yhteyden rakentamista.

Keskustelu edellyttää avoimuutta, ja avoimuus edellyttää luottamusta. Toimittajien velvollisuus on olla luottamuksen arvoinen. Se ei tarkoita vain faktantarkistusta ja vallan vahtikoirana olemista vaan myös valmiuksia ja avoimuutta vuorovaikutukselle. Se on sovittelujournalistin ammattitaitoa.

Noora Kettunen

Noora Kettunen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *