Blogi: Chemnitzissäkin tarvitaan vuoropuhelua

PÄIVITETTY: 30.8.2018    KIRJOITTAJA: Noora Kettunen

Monet suomalaiset ovat seuranneet järkyttyneinä uutisia saksalaisen Chemnitzin kaupungin viime päivien tapahtumista. Äärioikeiston mielenosoittajat marssivat sunnuntaina ja maanantaina natsitervehdyksiä tehden ja hyökkäillen satunnaisten ulkomaalaisilta näyttävien ohikulkijoiden kimppuun. Maanantaina kaduilla oli jopa 5000 äärioikeiston mielenosoittajaa ja 2200 vastamielenosoittajaa. Ainakin kuusi ihmistä loukkaantui.

Äärioikeiston mielenosoitukset olivat kosto sunnuntaina tapahtuneesta puukotuksesta, jonka seurauksena yksi mies kuoli ja kaksi loukkaantui vakavasti. Poliisi on pidättänyt teosta syyrialaisen ja irakilaisen miehen.

Äärioikeiston nousu eri puolilla Eurooppaa, myös Suomessa, on aiheuttanut paitsi pelkoa myös hämmennystä. Miten tähän on tultu ja ennen kaikkea: miten tästä tilanteesta päästään eteenpäin? Jos Chemnitzissä alkanut koston kierre jatkuu, uhreja tulee olemaan paljon enemmän.

Monen saksalaisen mielestä Chemnitzin mielenosoituksiin olisi tarvittu paljon enemmän poliiseja takaamaan ihmisten turvallisuus. Poliisia paremmin yleistä turvallisuutta lisäisi ihmisten välinen luottamus, jota voidaan rakentaa vuoropuhelulla. Keiden välistä vuoropuhelua Chemnitzissä sitten tarvitaan? Perinteisessä journalismissa otettaisiin televisiostudioon edustaja molemmista “leireistä” eli äärioikeiston edustaja ja vastamielenosoittaja, jotka on helppo nähdä ääripäinä. Näin kuitenkin vain vahvistettaisiin käsitystä, että Chemnitz ja Saksa laajemminkin on jakautunut kahtia. Tilanne on paljon monimutkaisempi, eikä ihmisten näkemyksiä voi sijoittaa janalle, jonka toisessa päässä on jotakin ja toisessa jotakin toista.

Hedelmällisempää on tuoda esiin ihmisiä, joilla ei ole mustavalkoinen käsitys tilanteesta. Näin tekee esimerkiksi Helsingin Sanomien toimittaja Anna-Liina Kauhanen ansiokkaassa jutussaan, jossa hän haastattelee “vihan kierteen” hämmentämiä chemnitziläisiä. Heidän kauttaan avautuu tilanteen ja siihen johtaneiden syiden moninaisuus.

Yksi haastateltavista on Maxi Kupfer, jonka mielestä tilanteessa ei ole kyse mellakkapoliisien määrästä, vaan poliittisen järjestelmän ongelmista. Saksan on natsihistoriansa vuoksi pystyttävä keskustelemaan myös hyvin vaikeista asioista. ”Mitä tuolloin tapahtui, ei saa toistua. Äärioikeiston nousulle olisi pitänyt saada jo kauan aikaa sitten stoppi. Ei kukaan väitä, että dialogi olisi helppoa, mutta se on välttämätöntä.”

Jutussa haastatellaan myös muun muassa Berit Richteriä, jonka mielestä tapahtumista oli vaikea saada kokonaiskuvaa, sillä niitä kuvailtiin hänen mielestään värittyneesti. Jutussa hän näyttää ystävältään saamaansa videota sunnuntain mielenosoituksesta ja kritisoi sitä, että myös poliisi provosoi toiminnallaan mielenosoittajia.

Yle puolestaan haastatteli Chemnitzin yliopiston politiikan tutkimuksen professoria Eric Linhartia, joka pitää nyt nähtyjä mielenosoituksia merkittävänä käänteenä Saksan poliittisessa ilmapiirissä. Hänen mukaansa “kyseessä on ensimmäinen kerta, kun poliittisesti maltilliset ihmiset kävelevät rinta rinnan kadulla fasistien kanssa”. Professorin mukaan äärioikeistolaisten ideologioiden entistä laajempi hyväksyminen kertoo osavaltioiden koulutuspolitiikan alasajosta: ihmiset eivät enää ymmärrä, minkä puolesta he marssivat. Juuri tämän vuoksi olisi tärkeää keskustella esimerkiksi Richterin kaltaisten ihmisten kanssa, jotka katsovat asiaa monesta näkökulmasta.

Toimittaja voi edistää vuoropuhelua jutuissaan esimerkiksi avaamalla jännitteitä: mikä on kenenkin mielestä ongelma, ja mikä on johtanut tilanteeseen. Chemnitzin tapauksessa syitä ovat esimerkiksi väestön ikääntyminen, DDR:n aiheuttama pettymys ja huoli poliisin toiminnasta mielenosoituksissa. Näiden aiheiden käsittely ottaa keskusteluun mukaan enemmän ihmisiä, joilla ei ole välttämättä vahvaa mielipidettä maahanmuutosta mutta kylläkin muita huolia ja pelkoja, jotka liittyvät Chemnitzin mielenosoituksiin.

Vuoropuhelua kaivataan myös Suomessa. Pari viikkoa sitten Turussa yritettiin surra Turun terroriteon uhreja. Tekijä oli tunnetusti ulkomaalainen, ja muistelemisen sijaan ihmiset alkoivat tapella keskenään siitä, oliko tapahtunut oikeastaan terroriteko ja kenellä on oikeus surra sitä, mistä Turun Sanomien toimittaja Hannu Miettunen kirjoitti kolumnissaan.

Toimittajilta vaaditaan avoimuutta ja herkkyyttä kohdata erilaisia ihmisiä sullomatta heitä samalla eri lokeroihin. Muutoin televisiossa, radiossa tai lehtien palstoilla nähdään taas yksi keskustelu, jossa haastateltavat puhuvat vuorotellen mutta eivät käy aitoa vuoropuhelua. Oikean asenteen lisäksi toimittajat tarvitsevat myös välineitä keskustelevien juttujen tekemiseen. Niitä saa esimerkiksi Sovittelujournalismin käsikirjasta.

Jos erimieliset ihmiset eivät opi kuuntelemaan, he vaientavat lopulta toisensa. Jännitteiden kärjistyminen väkivallaksi on todellinen uhka myös Suomessa, jos julkisessa keskustelussa vahvistetaan jatkuvasti mielikuvaa kahdesta ryhmästä, jotka kamppailevat toisiaan vastaan.

Hyvä uutinen on se, että myös me journalistit voimme omalla toiminnallamme viedä yhteiskuntaa moniäänisen keskustelun suuntaan.

Noora Kettunen

Noora Kettunen


Sopiva ry:n hallituksen puheenjohtaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *