Blogi: Kuuntelevaa toimittajaa kuunnellaan

PÄIVITETTY: 14.9.2018    KIRJOITTAJA: Noora Kettunen

Kuuntelemisessa on selvästi taikaa. Huomasin tämän keskustellessani blogikirjoituksestani, jossa kaipasin vuoropuhelua väkivallan ja mielenosoitusten repimään Chemnitziin. Keskustelun saama suosio yllätti minut: blogiini tuli muutamassa päivässä yli 100 kommenttia.

Kirjoituksessani esittelin yhtä Helsingin Sanomien ja yhtä Ylen juttua, joissa oli mielestäni hienosti tuotu esiin Chemnitzin tilanteen monimutkaisuutta avaamalla erilaisia jännitteitä. Niissä kerrottiin, että ihmisten näkemyksiä ei voi sijoittaa janalle, jonka toisessa päässä on jotakin ja toisessa jotakin toista. Nostin esiin myös Turun Sanomien toimittajan kolumnin, jossa pohdittiin Turun terrori-iskun suremiseen liittyvää problematiikkaa.

Kirjoituksestani seurasi keskustelu, jonka aikana pyrin noudattamaan hyvän verkkokeskusteluttamisen ohjeita. Keskustelun tavoitteena ei ollut vain päästää erilaisia ihmisiä ääneen, vaan saada ihmiset muotoilemaan kommenttinsa selkeästi ja ottamaan niistä vastuu.

En tiennyt, mitä odottaa, joten pidin ensin ennakkomoderoinnin päällä. Poistin sen myöhemmin erään keskustelijan pyynnöstä ja sain siitä häneltä kiitoksen. Jouduin piilottamaan vain yhden kommentin ja senkin siksi, että siinä kopioitiin erään Facebook-sivun julkaisuja ilman omaa kommentointia. Pyrin olemaan asiallinen ja perustelemaan väitteeni esimerkiksi Journalistin ohjeilla. Etsin myös lisää juttuja aiheesta ja linkitin niitä keskustelun lomaan.

Huomasin, että minua pidettiin aiheen asiantuntijana saamastani kritiikistä huolimatta. Tilanne oli haastava, sillä en ollut itse raportoimassa Chemnitzissä, enkä osaa esimerkiksi saksaa. Kirjoitinkin, että “on vaikea ottaa asioista selvää, koska olemme kaikki vähintään toisen käden tietojen varassa. Niin minäkin. Siksi olen halunnut tuoda esiin sitä, miksi minä luotan joihinkin lähteisiin (kuten HS, Yle) ja tuoda läpinäkyväksi sitä, miten toimittajat toimivat. Toki lisäisin mielelläni luottamustanne tahoihin, joihin itse luotan, mutta se ei ole keskustelun edellytys.”

Muut keskustelijat huomasivat avoimen asenteeni ja osoittivat arvostavansa sitä. Kun jaksoin perustella väitteeni ja toistaa yhä uudestaan, mitä oikein halusin sanoa, alkoivat muut keskustelijat myös vaatia sitä muilta. Yksi keskustelijoista kommentoi: “Yksi vuoropuhelun ongelma on juuri se että ne, jotka huutavat etteivät tule kuulluiksi, jatkavat usein huutoa myös silloin, kun vuoropuhelua vilpittömästi ja kärsivällisesti yritetään ja kaikki muut hiljentyvät kuuntelemaan heitä.” Samanlaisen hyvien keskustelutapojen tarttumisen ovat huomanneet myös muut vastaavalla tavalla keskusteluun lähteneet toimittajat.

Toimittajana olen oppinut häivyttämään tunteeni raportoidessani asioista, mutta nyt toin niitä esiin. Pyysin anteeksi, jos joku keskustelija koki, etten kunnioita hänen näkemyksiään. Keskustelu muuttui edetessään antoisammaksi ja aidosti dialogiseksi. Minulle tuli tunne, että yritimme yhdessä ottaa selvää Chemnitzin tapahtumista.

Tavoitteenani oli keskustella vuoropuhelun tarpeesta Chemnitzissä sekä toimittajien vastuusta vuoropuhelun aikaansaamisessa. Moni keskustelija halusi kuitenkin lisää tietoa Chemnitzin tapahtumista ja kyseenalaisti esittelemäni lähteet tai niiden puutteen: “Toki journalisti myös varmaan tsekkaisi tuon väitteen keskiluokan kurjistumisesta ja sitten vain toteaisi Jannen puhuvan puuta heinää.” Aiheellisen kritiikin jälkeen tarkensin väitettäni ja esitin myös artikkeleita sen tueksi.

Tiedon jakamisen sijaan olennaisinta oli kuitenkin se, että keskustelijat kokivat tulleensa kuulluiksi. Se on onnistuneen vuoropuhelun edellytys ja seuraus. Tällaisen keskustelun vetäminen vie paljon aikaa, mutta sitä voi hallita valmistautumalla hyvin ja rajaamalla keskustelun aiheen ja siihen käytettävän ajan niin uin The Coral Project suosittaa.

Aion nostaa esiin sovittelujournalismin henkeen sopivia juttuja konfliktiherkistä aiheista ja keskustella niistä Puheenvuoron blogissa myös myöhemmin tänä syksynä. Oli haastavaa yrittää puolustaa toisten toimittajien juttuja, koska en tiennyt juttuprosessien yksityiskohtia. Olisikin hienoa saada joskus kommentoimani jutun kirjoittaja mukaan keskustelemaan.

Noora Kettunen

Noora Kettunen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *