Sopiva ry:n Kuumat perunat -konseptin perusidea on selkiyttää ajankohtaisia mediakohuja. Tällä kertaa tartuimme kuitenkin yksittäistä kohua laajempaan kysymykseen ja pohdimme erilaisten konfliktien käsittelyä rauhanjournalismin käsitteen tukemana. Kun elämme useiden kriisien ja sotien aikaa, onko journalismissa ja julkisuudessa tilaa moniääniselle keskustelulle ja rauhan näkökulmille? Sopivan ja Vikesin järjestämässä keskustelutilaisuudessa mediamuseo Merkissä saatiin jälleen aikaan upea dialogi, jossa erilaisten ihmisten kokemukset ja asiantuntemukset täydensivät toisiaan.

(Löydät tiivistelmät aiemmista keskusteluista täältä ja täältä.)

Uutiskirjeessämme avasimme lyhyesti rauhanjournalismin perusideaa ja käsittelimme esimerkkeinä kolmea ajankohtaista keskustelua sodasta ja rauhasta (Ukrainan sota, Gazan tilanne ja Euroviisujen yhteydessä käyty keskustelu Israelin boikotoinnista). Livedialogimme alustukseksi tunnistimme keskustelusta kaksi tärkeää tasoa, joilla rauhanjournalismin kritiikki tuntuu nykytilanteessa purevan. 

Ensiksi, kriisit virittävät julkisen keskustelun ja suomalaisen yhteiskunnan ilmapiirin siten, että varautumisen ja asevarustelun näkökulmat korostuvat, ja sodan pelko tuntuu kaventavan näkökenttää. Millaisia jännitteitä tämä tuottaa, jos osa kokee näkemystensä tulevan vaiennetuiksi? 

Kumpi on tärkeämpää yhteiskunnan kriisinkestävyyden ja toimintakyvyn kannalta: vahva yhtenäisyys vai moniäänisen keskustelun tukeminen?

Toiseksi, rauhanjournalismin kritiikki kysyy, miten hyvin todella ymmärrämme muualla tapahtuvia konflikteja ja niiden taustoja – seuraammeko vain yhtä vaihtoehdotonta narratiivia vai antaako journalismi riittävästi eväitä käsittää konfliktien taustoja tai paikallisen arkitodellisuuden monimutkaisuutta?

Kaksituntisessa keskustelussa kuulimme osallistujien henkilökohtaisia kokemuksia monista maista ja yhteiskunnista, joihin sodat ja konfliktit ovat vaikuttaneet eri tavoin. Suomalaista julkista keskustelua ja journalististen medioiden näkökulmia arvioitiin myös kriittisesti eri suunnista, niin toimittajien omasta näkökulmasta kuin erilaisina yleisön edustajina. Nostamme tässä blogissa esiin muutaman kiinnostavan teeman tästä rikkaasta keskustelusta. 

Rauhanpuhe on kovaa faktaa

Useampia keskustelijoita harmitti se, että rauhaa ja konfliktien jälkeistä jälleenrakennusta koskeva puhe näyttäytyy usein ”pehmeänä” tai tunteikkaana verrattuna ”kovaan” sota- ja varustaumispuheeseen. Eräs keskustelija huomautti oivaltavasti, että juuri sotapuheessa vedotaan usein tunteisiin ja myytteihin, kun taas rauhanrakennuksen näkökulmissa on kyse tuhojen korjaamisesta ja aiheutuneista kustannuksista. 

Keskusteluun kaivattiin lisää esimerkiksi selkeitä faktoja siitä, mitä konkreettisia seurauksia sodalla on ympäristölle ja miten pitkään nämä kustannukset yhteiskuntia kuormittavat – esimerkiksi niin raunioituneet rakennukset kuin ammukset itsessään ovat myrkyllisiä ja vaikeuttavat sota-alueiden jälleenrakennusta. 

Samoin ”ihmisten rikkominen” ja esimerkiksi naisten ja lasten kohtaaman väkivallan kustannukset ovat käytännön seurauksia, joiden kanssa sodan jälkeinen rauhanrakennus joutuu työskentelemään. Nämä kustannukset olisi mahdollista myös laskea ja tehdä näkyväksi. Silti keskustelijoiden kokemusten mukaan näitä näkökulmia usein vähätellään ”pehmopuheena” ja jopa pikkumaisena sotapuheen rinnalla.

Rohkean journalismin tekeminen vaatii (työ-)rauhaa

Journalismilta toivottiin myös lisää rohkeutta. Sen sijaan, että vain raportoidaan vaikkapa sotia aiheuttavien poliitikkojen puheita, toivottiin vahvempaa puuttumista esimerkiksi valheellisiin väittämiin. Eräs keskustelija arvioi, että nykyjournalismi ei kykenisi tuottamaan sellaista julkista painetta, joka aikoinaan johti Vietnamin sodan päättymiseen.

Journalismin yksiäänisyydestä keskusteltiin paljon ja pohdittiin, mikä johtaa siihen, että suomalaiset mediatalot tuottavat keskenään hyvin samannäköisiä analyysejä ja narratiiveja. Vaikka erot muiden maiden mediakenttään tunnistettiin osin pienen maan ongelmiksi, narratiivien moninaisuutta kaivattiin. 

Yksi kiinnostava tulkinta toimittajien uskalluksen puutteesta liittyi myös toimittajien oman rauhan ja turvan kokemuksen puuttumiseen. Kun mediatalot toisensa jälkeen irtisanovat toimittajia ja monet pelkäävät oman tulevaisuutensa puolesta, pelko vie energiaa uudelta ajattelulta. Toimittajataustainen keskustelija totesi: ”Jos älykkyys on sitä, että kykenee ymmärtämään monimutkaisia asioita, ja pelko laskee ihmisen älykkyysosamäärää, myös rauhanjournalismi vaatisi sitä, että toimittajat saisi tehdä työnsä rauhassa ja turvassa”. 

Yhteiskunnan yhtenäisyys voi rakentua kestävästi vain moniäänisyyden kautta

Keskustelijoita pyydettiin pohtimaan sitä, kumpi on tärkeämpää yhteiskunnan kriisinkestävyyden ja toimintakyvyn kannalta: vahva yhtenäisyys vai moniäänisen keskustelun tukeminen. Tämä herätti innostunutta pohdintaa, jossa yhtäältä tunnistettiin myös ”toksisen journalismin” mahdollisuus: repiikö journalismi joskus tahallaan hajalle ja tuottaa ristiriitoja, jotka ovat yhteiskunnalle haitallisia? Lisäksi erityisesti sosiaalisen median nähtiin tuottavan sellaista moniäänisyyttä, joka ei pyri viemään yhteiskuntia eteenpäin, vaan tarkoituksellisesti hämärtää niin faktoja kuin arvoja.

Keskustelijoiden kesken tuntui kuitenkin muodostuvan melko vahva konsensus siitä, että jotta terve kansalaisyhteiskunta voisi päätyä konsensukseen, sen täytyy käydä läpi moniääninen keskustelu, jossa erimielisyydet saavat tulla kuulluksi. Vaikka yhtenäisen kansallisen tarinan vaaliminen voi nopeuttaa prosesseja ja helpottaa päätöksiä, lopulta käsittelemättömät ristiriidat nousevat pintaan. 

Tästä esimerkkeinä keskusteltiin sekä korona-ajan rajoituksista että NATO-päätöksestä, joissa ”yhden lipun ympärille kokoontuminen” rajasi keskustelua (vaikka samalla tietenkin myös mahdollisti tehokkaan toiminnan kriisiin reagoimiseksi). Eräs keskustelija totesi, että journalismin pitäisi antaa aineksia, joiden pohjalta muodostaa omia ajatuksia, mutta esimerkiksi NATO-keskustelussa ”tuntui, että minun haluttiin ajattelevan tietyllä tavalla – en ehtinyt muodostaa omaa mielipidettä”. 

Sota voi näyttää peliltä – kuinka tehdä rauhasta klikattavaa?

Myös sosiaalisen median algoritmien ja tekoälyn merkityksestä sotien tarinallistumisessa ja jopa pelillistymisessä keskusteltiin. Siinä missä joku kertoi välttelevänsä uutisia tietoisesti sotauutisten tuottaman kuormituksen vuoksi, toinen kertoi saavansa eteensä tietynlaista sotakuvastoa somealgoritmien syöttämänä. Konflikteista voi siis muodostua erilaisille ihmisille hyvin erilainen kuva, koska yhtenäistä mediamaisemaa ei digiajassa enää ole. 

Sotakuvasto voi olla myös viihteellistä ja vetoavaa, ja samoin yhteiskunnan militarisoitumisen nähtiin vaikuttavan myös viihdesisältöihin, kuten TV-sarjoihin. Sankarikuvaston rinnalle kaivattiin kertomuksia siitä, miten paikalliset yhteiskunnat, järjestöt ja yksilöt eri konfliktialueilla toimivat rauhan eteen konfliktien ehkäisemiseksi tai niiden seurausten käsittelemiseksi. Esimerkiksi asevarustelua kritisoivien toimijoiden ääni ei tunnu kuuluvan vaikkapa nykyisessä EU-uutisoinnissa.

Pohdittiin myös, miten rauha ja rauhantekijät voisivat näyttäytyä ”mediaseksikkäämpinä” ja vaikkapa nuorisoon vetoavampina. Eräs keskustelija totesi, että parikymppisiin vetoaa paremmin vapauden ja vapauttamisen diskurssi – liberation – kuin puhe rauhasta. Toinen pohti puolestaan, että journalismin valta rauhan tukemisessa voisi olla siinä, että yleisölle kyettäisiin tarjoamaan klikkijournalismia ja lööppejä siitä konkreettisesta työstä, mitä vaikkapa rauhanjärjestöt tekevät.

Keskustelu huutaa jatkoa! 

Kuumat perunat -keskusteluillat ovat olleet toinen toisensa jälkeen antoisia ja innostavia niin osallistujille kuin meille järjestäjille. Toivomme ja uskomme, että yhdessä tuotetut ajatukset jäävät elämään ja poikivat jatkoa eri tahoilla!

Ainakin Sopivan ja Vikesin kesken innostus kantaa kesän yli ja palaamme niin Kuumat perunat -uutiskirjeiden kuin uusien keskustelutilaisuuksien kanssa syksyllä. Ehkä näemme tulevaisuudessa myös muualla kuin Helsingissä? Jos sinulla on meille ideoita uutiskirjeen ja keskustelun aiheiksi tai haluat kutsua meidät yhteistyöhön vaikkapa muualle Suomeen, ota yhteyttä niin jutellaan! 

Kuvat: Keskustelun fasilitaattorit Matleena Ylikoski ja Mikko Hautakangas alustivat keskustelun Sopivan Sota ja rauha -uutiskirjeen pohjalta. Dialogi pidettiin Median museo ja arkisto Merkissä. Kuvaaja Noora Kettunen.