Sopivan ja Vikesin Kuumat perunat -yhteistyö valtasi uutta alaa, kun matkustimme Seinäjoelle keskustelemaan tuulivoimakeskustelua käsitelleestä uutiskirjeestämme. Puhetta tuli myös laajemmin Etelä-Pohjanmaan julkisesta keskustelusta, paikallisjournalismin erityisestä roolista ja vähän somestakin. 

(Löydät tiivistelmät aiemmista keskusteluista täältä, täältä ja täältä.)

Seinäjoki tarjosi keskustelutilaisuudellemme ylväät puitteet: Alvar Aallon suunnittelema kaupunginkirjasto Apila oli juuri muutama päivä aiemmin täyttänyt 60 vuotta ja syyskuinen iltapäivä oli kesäisen lämmin ja tyyni. Seesteisenä pysyi myös keskustelumme, vaikka aiheena ollut tuulivoima nostattaa toisinaan myrskyjä niin Etelä-Pohjanmaalla kuin muuallakin.

Uutiskirjeessä valitsimme tarkasteluun nimenomaan Etelä-Pohjanmaan lehdet, koska alueella on vireillä lukuisia tuulivoimahankkeita. Vaikka kirjastosaliin kokoontunut porukka ei ollut pääluvultaan suuri, asiantuntemusta ja erilaisia näkökulmia ei livekeskustelustamme puuttunut.

Paikallisjournalismin läheisyys voi olla vahvuus tai haaste

Puhuimme muun muassa siitä, millaiset syyt voivat kaventaa julkisen tuulivoimakeskustelun moniäänisyyttä. Paikalla ollut useita juttuja tuulivoimasta tehnyt toimittaja kommentoi, että haastateltavia on vaikea löytää. Ihmiset eivät halua kommentoida asiaa omalla nimellään, koska aihe on niin kuuma peruna paikallisesti. Sen sijaan toimittajalle saattaa kuitenkin tulla puheluja, joissa juttujen näkökulmiin haluttaisiin vaikuttaa tai tuoda vielä esiin joitakin näkökulmia ikään kuin ”off the record”. Tällaisessa tilanteessa toimittaja kertoi rohkaisseensa soittajaa kirjoittamaan mielipiteen yleisönosastopalstalle, mutta tähän mahdollisuuteen soittaja ei ollut tarttunut. 

Monenlaiset tekijät voivat vaikeuttaa paikallisen yhteisön moniäänisenä keskustelualustana toimimista.

Tässä yhteydessä keskustelimme laajemminkin paikallisjournalismin roolista osana oman paikkakuntansa yhteisöä: etenkin pienillä paikkakunnilla toimittajat ovat monille tuttuja, ja myös oman naaman näkyminen paikallismediassa voi tuntua jopa epämukavammalta kuin vaikkapa kommentin antaminen valtakunnanmedialle. Etenkin nuorten ääntä kyllä kaivataan esiin paikallislehdissä, mutta heitä on usein vaikea saada kommentoimaan.

Paikallislehden voidaan myös kokea olevan jotenkin ”liian lähellä” tai sisällöltään pinnallista journalismia. Toisaalta toimittajien voidaan myös ajatella olevan ”norsunluutornissa” ja elitistisiä – pidettyjä juttuja ovat usein arkiset hyvän mielen jutut, eikä yhteiskunnallista keskustelua välttämättä arvosteta.

Paikallislehdelle on siis tärkeää käsitellä oman alueensa merkittäviä asioita, mutta monenlaiset tekijät voivat vaikeuttaa paikallisen yhteisön moniäänisenä keskustelualustana toimimista.

Monitahoiset faktat ja mittasuhteiden puute tekevät keskustelusta hähmäistä

Eräs keskustelija kertoi olevansa melko aktiivinen sosiaalisessa mediassa ja paikallispolitiikassa. Hän huomautti, että tuulivoima on hankala keskustelunaihe, koska jo pelkästään vihreiden arvojen näkökulmasta aiheeseen liittyy ristiriitaisia näkökulmia. ”Vihreä siirtymä ei voi olla vihreä, jos se tuhoaa luontoa”, ja siksi esimerkiksi paikalliset ympäristövaikutukset ovat alkaneet painaa keskustelussa entistä enemmän. Toisaalta isossa mittakaavassa tuulivoimaa tarvitaan paitsi fossiilisen energian vähentämiseen, myös huoltovarmuussyistä, ja tässä paikallinen tuulivoimatuotanto on jopa mainettaan parempi.

Somekeskustelun ja journalismin suhteesta todettiin, että somen kieli on itsestään selvästi ihan erilaista kuin kasvokkain tai lehtien palstoilla annetut kommentit. Ärhäkimmät some-keskustelijat ovat usein myös ärhäkimpiä paikallispoliitikkoja ja some nähdään ehkä eräänlaisena keskustelun sparrauspaikkana. Ärhäkän ja raflaavan somepostauksen voi nähdä myöhemmin valtuuston esityksenä, mistä se saatetaan poimia myös juttuaiheeksi. Lehdessä muotoilut ovatkin sitten maltillisempia; ehkä toimittajalle puhutaan eri tavalla, tai sitten toimittaja suodattaa tekstiä painokelpoiseksi. 

Tuulivoimasta (kuten monista muistakin isoista jännitteisistä aiheista) keskusteltaessa sekoittuvat siis helposti erilaiset tieto- ja tunnepohjat. Paljon aihetta opiskelleita voi turhauttaa keskustelu niiden kanssa, jotka eivät tunne kaikkia asiaan liittyviä faktoja, mutta samalla erilaiset tunteet ja kokemukset on kuitenkin tärkeä ottaa vakavasti. 

Kirjastokeskustelussamme nostettiin myös esiin mahdollisuus, että sekä media että yleisö ovat jopa pudonneet kärryiltä siinä, kuinka paljon tuulivoimaa on viime vuosina rakennettu ja kaavoitettu. Eräs keskustelija totesi, että lukijat voivat epäillä toimittajien asiaosaamista, koska erikoistoimittajia on yhä vähemmän, etenkin paikallismedioissa. Journalismissa ylipäätään olisi tärkeää kyetä havainnollistamaan lukijoille asioiden mittasuhteita, ja esimerkiksi eri vaihtoehtojen kustannuksia olisi hyvä tehdä mahdollisimman konkreettisiksi.

Myös neutraaliin uutisjournalismiin liittyy vallankäyttöä

Koska uutiskirjeen ja keskustelun ydinteemana oli moniäänisyys, puhuimme paljon myös toimittajan rooliin liittyvistä ihanteista. Sopivan käyttämä sovittelujournalismin käsite herätti kriittisiä kysymyksiä toimittajien puolueettomuudesta, jota keskustelijat pitivät tärkeänä journalismin uskottavuuden kannalta. Toisaalta myös mahdollisimman neutraaliin uutistyöhönkin sisältyvät valinnat sisältävät jo vallankäyttöä: mitä aiheita käsitellään ja mistä näkökulmista, ketä haastatellaan ja kenen sanavalintoja siteerataan. Vaikkapa tuulivoimala-alueen avajaistapahtumasta voi kirjoittaa kaksi hyvin erilaista juttua – ja esimerkiksi ”tuulivoimapuisto”-sana kantaa mukanaan energiayhtiöille myönteistä viestiä.

Journalisti voi kuitenkin ylläpitää luottamusta yleisöön olemalla avoin tehdyistä valinnoista. Moniäänisyydellä tavoitellaan sitä, että journalismi edustaisi mahdollisimman laajasti erilaisia kansalaisia, ei vain osaa ihmisistä.

Ihmisten kohtaamisessa ja toisten kuuntelemisessa tosiaan on voimaa, jota tekoäly ei tavoita.

Myös tekoälyn mahdollisuudet journalismin työkaluna nousivat esiin. Ehkä tekoälyä hyödyntämällä on mahdollista tuottaa hyvinkin neutraalia journalismia, mutta millaista se sitten olisi? Ketä se kiinnostaisi? ”Lukijana tykkään kyllä siitä, että jutussa on jonkinlainen näkökulma. Silloin juttu todennäköisemmin koskettaa minua”, totesi eräs keskustelijoista. 

Ihmisten kohtaamisessa ja toisten kuuntelemisessa tosiaan on voimaa, jota tekoäly ei tavoita. Sen saimme jälleen iloisesti kokea Seinäjoen kirjastossa!

Tämänkertaisen Kuumat perunat -dialogin fasilitoi Sopivan Mikko Hautakangas ja kirjurina toimi Hanna Hietikko. Pääkuvassa Seinäjoen kirjaston edessä poseeraavat samat henkilöt. Kuvat: Vanessa Riki, Vikes.