Responsive image

Toukokuun juttu: Matti Kuusela & Aamulehti

Kirjoittaja: Sopiva | Julkaistu: 7.6.2019

Suomessa tehdään jatkuvasti hienoa journalismia. Yhteiskunnallisen vuoropuhelun ja moniäänisyyden edistäminen ei vaadi aina isoja erityisprojekteja, vaan arkista toimittajantyötä – usein riittää, että on ajatus mukana ja halu kuunnella. Siksi Sopiva ry. on päättänyt alkaa antaa kuukausittain tunnustusta journalistisille jutuille ja teoille, jotka mielestämme toteuttavat sovittelujournalismin henkeä.

Toukokuussa Sopiva kiittää Aamulehden konkaritoimittaja Matti Kuuselan juttua ”Perheenisä Timo, 49, tuntee seksuaalista vetoa alaikäisiin tyttöihin – nyt hän kertoo tarinansa, joka voi järkyttää herkimpiä lukijoita”, sekä jutun taustoja avaavaa kolumnia ”Onko oikein tarjota yhtään ymmärrystä netissä alastomia pikkutyttöjä vuositolkulla katselleelle perheenisälle?”

Sovittelujournalismin tavoite on kyetä käsittelemään tunteita kuohuttavia ja ristiriitaisia aiheita niin, että keskustelu ei jumiudu kauhisteluun tai tuomitsemiseen, vaan lisää aihetta koskevaa ymmärrystä. Parhaimmillaan voidaan myös osoittaa ratkaisun mahdollisuuksia niille, joita asia koskee. Kun tässä onnistutaan, lisätään lukijoiden luottamusta journalismin kykyyn kohdata kaikenlaisia ihmisiä oikeudenmukaiseksi koetulla tavalla.

Tässä kaikessa Kuusela onnistuu kuvatessaan kohtaamistaan miehen kanssa, joka kertoo kamppailevansa lapsiin kohdistuvan seksuaalisen halun ja nettiseksiriippuvuuden kanssa, ja onnistuneensa välttämään halujensa rikollista toteuttamista pitkäaikaisen terapian ja SAA-ryhmän vertaistuen avulla.

Avain jutun maltilliseen ja syvästi inhimilliseen sävyyn on poikkeuksellinen avoimuus – Kuusela kuvaa sekä omia tunteitaan ja ammattieettisiä pohdintojaan että vuorovaikutusta jutun lähteenä toimivan ”Timon” kanssa suoraan ja selkokielellä. Näin toimittaja tuntuu ennakoivan myös lukijoiden mahdollisia ensireaktioita ja auttavan niiden yli, vakuuttaen siitä, että jutussa kuultavan miehen kokemuksia kannattaa kuunnella tarvitsematta asettua hänen puolelleen.

Jo ingressissä tunteet ja kohtaaminen nostetaan jutun kärjeksi:

”Toimittaja Matti Kuusela sai sähköpostia seksiriippuvaiselta mieheltä, joka kertoi kiihottuvansa erityisesti alaikäisiin tyttöihin kohdistuvasta nettipornosta. Ensireaktio oli inho. Sitten Kuusela päätti kuunnella Timon tarinan.”

Näin koko juttu kertoo ensisijaisesti ”meidän kaikkien”, siis jutun lukijoiden, vaikeuksista kohdata ja käsitellä ilmiötä, joka on helppo yleisesti ohittaa äärimmäisenä pahuutena, mutta joka kuitenkin on totta ja vaikuttaa keskuudessamme. Jutun tärkein henkilö ei lopulta olekaan kokemuksistaan kertova 49-vuotias perheenisä tai edes toimittaja, vaan lukija, jota haastetaan kuuntelemaan.

Kuusela nimittää juttua ”elämänsä raskaimmaksi journalistiseksi prosessiksi”. Jutun ohessa julkaistussa kolumnissaan hän avaa vielä erikseen eettisiä kysymyksiä ja niitä perusteluja, joiden vuoksi hän on päättänyt tarttua ”Timon” juttutarjoukseen. Näissä pohdinnoissa Kuusela päätyy sovittelevuuden ja dialogisuuden ytimeen ja kuvaa hyvin, miksi kuunteleminen on radikaali teko:

”Onko oikein tarjota yhtään ymmärrystä netistä alastomia pikkutyttöjä vuositolkulla kikkeli kädessä katselleelle perheenisälle?
Siitähän tässä on kysymys, ymmärtämisestä, ei hyväksymisestä. Ja siksi vastaukseni on: kyllä. Vain ymmärtämällä Timon kaltaisten miesten seksiaddiktiota ja siitä nousevaa häpeää, syyllisyyttä, itseinhoa ja itsetuhoa voimme ehkä auttaa heitä.
Jos käännämme heille selkämme, he eivät edes yritä.”

Tämä on juuri sellaista journalismin läpinäkyvyyttä, joka auttaa lukijaa luottamaan journalismin periaatteiden toimivuuteen myös hankalissa aiheissa. Jutun ja kolumnin perästä löytyvät lukijakommentit kertovat, että lukijat ovat Kuuselaa kuunnelleet.

Kuusela kiittää Sopivaa tunnustuksesta ja kertoo vielä lisää jutun herättämistä reaktioista:

– Juttua oli totisesti raskas ja vaikea tehdä. Vaikeuksia tuotti myös se, että käytän yleensä henkilöjutuissa paljon konkreettisia yksityiskohtia, jotka tuovat ihmisen lähemmäs lukijaa. Nyt niitä piti välttää viimeiseen asti. Myös aamu, jolloin juttu julkaistiin, oli erinomaisen stressaava, oli erittäin vaikea arvata lukijoiden reaktioita. Jo työtoverit ehtivät inhota ”Timoa” ja olivat sitä mieltä, ettei juttua pitäisi julkaista. Ehkä ratkaisevaa oli keskustelu seksuaaliterapeutin kanssa. Ymmärsin, että olin tekemässä tärkeää juttua.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *