Responsive image

Kaikki yhdessä ja kukin tavallaan – suomalainen journalismi on mukana koronatalkoissa

Kirjoittaja: Mikko Hautakangas | Julkaistu: 2.4.2020

Kun koko maailma elää koronaviruksen aiheuttamassa poikkeustilassa, myös journalismi on monella tapaa poikkeuksellista. Meillä Suomessakin jo viikkojen ajan lähes kaikki ajankohtaiset mediasisällöt ovat käsitelleet tavalla tai toisella pandemian etenemistä ja torjuntaa, kriisin aiheuttamaa poikkeustilaa tai tästä seuraavia vaikutuksia taloudelle ja yhteiskunnalle. Uutisten ja sanomalehtien lisäksi myös kolumnit, mielipidepalstat ja TV:n viihdeohjelmatkin puhuvat koronaa – tubettajat ja muut somevaikuttajat on jopa kutsuttu koronaviestintätalkoisiin oikein valtionjohdon taholta

Me Sopiva ry:ssä olemme tottuneet puhumaan journalismin moniäänisyyden puolesta ja korostamaan sitä, kuinka tärkeää on, että julkiset keskustelunaiheet eivät jumiudu kapeisiin, tiettyjen valta-asetelmien ohjaamiin näkökulmiin. Sovittelujournalismin nimissä tapaamme muistuttaa siitä, kuinka helposti monimutkaiset yhteiskunnalliset ongelmat tulevat kuvatuksi kärjistysten, vastakkainasettelujen ja kiistojen kautta. 

Nyt koronakriisin kohdalla nämä huolet eivät kuitenkaan ole toistaiseksi vaikuttaneet oleellisilta. Puheenaihe on kaikille yhteinen ja näkökulmia mediatulvassa riittää. Jopa puolueiden iänikuinen hallitus–oppositio-valtataistelu on hetkeksi hellittänyt.

Myös yleisön luottamus journalismiin ja perinteisiin medioihin tuntuu ainakin väliaikaisesti palautuneen. Ihmiset suorastaan ahmivat tietoa koronaan liittyen, mikä näkyy myös television asiaohjelmien huimasti kasvaneissa katsojaluvuissa. Kriisiaikana voidaan jälleen käyttää jo vanhentuneeksi tuomittua sanaa ”joukkotiedotusvälineet”, kun erilaiset yleisösegmentit ja kohderyhmät kokoontuvat kansalaisina hallituksen tiedotustilaisuutta kuulemaan.

Ei sentään voida julistaa, että koronakriisi pelastaa journalismin ja päättää ”totuudenjälkeisen ajan”. Huolen ja tiedonjanon keskellä myös kaikenlainen sisältösekaannus ja misinformaatio kiertää viruksen lailla, joten kansalaisten on syytä suojautua ”infodemialta”. 

Myöskään polarisaatio ei ole hävinnyt mihinkään. Nähtäväksi jää, mitkä voimat onnistuvat lopulta hyödyntämään kriisin tuottamat oikeassa olemisen markkinat ja tarjoamaan ihmisille kokemuksen, että heidän huolensa on otettu vakavasti, kuten Depolarize-hankkeen johtaja Miriam Attias kirjoittaa blogissaan.

Me Sopiva ry:ssä olemme pyrkineet tukemaan suomalaisen journalismin kenttää positiivisen vahvistamisen kautta, joten kiinnittäkäämme nytkin huomio siihen monimuotoisuuteen, millä suomalainen mediakenttä on poikkeusoloissa pyrkinyt ihmisiä palvelemaan. Meillä on ollut tapana antaa kiitosta yksittäisille ”Kuukauden jutuille”, mutta tässä tilanteessa tunnustuksen ansaitsee koko se toimittajien ja muiden julkisten keskustelijoiden joukko, joka erilaisilla teksteillään sekä välittää, tuottaa ja jäsentää tietoa että kuuntelee ihmisten huolia ja auttaa käsittelemään erilaisia kriisikokemuksia. 

Kriisitilanteessa perinteinen tiedonvälitystehtävä korostuu

Vaikka koronakriisi koskee meitä kaikkia, se kuitenkin koskettaa jokaista erikseen. Kollektiivisesti ihmisten tiedonjano on kasvanut, mutta se, mistä asioista erityisesti kaipaamme tietoa ja missä muodossa, vaihtelee. 

Yleisradiolla on luonnollisesti julkisen palvelun toimijana aivan erityinen vastuu erilaisten kansalaisten tavoittamisesta. Suomen, ruotsin, saamen, selkosuomen ja viittomakielen lisäksi Yle vastaa koronauutisoinnista useilla maahanmuuttajaryhmille tärkeillä kielillä. Lapsiyleisöjen puhuttelemiseen panostetaan myös, esimerkiksi Yle julkaisi pelillisen chat-muotoa jäljittelevän Nelli Neuvojabotti-jutun ja Helsingin Sanomien Lasten uutiset tuottaa erikoislähetyksiä koronaan liittyen

Kaikkia ihmisryhmiä ei toki tavoiteta minkään median välityksellä. Heidän osaltaan tietoa on välitettävä jalkatyönä, vaikka sitten turvavälin päästä.

Mutta myös me suomenkielentaitoiset aikuiset eroamme toisistamme siinä, millaisten juttujen koemme auttavan meitä ymmärtämään käsillä olevaa tilannetta ja tukevan omaa toimintakykyämme – tämän huomasimme jo Sopivan tiimin kesken aiheesta keskustellessamme! Osa meistä kaipaa ennen muuta tarkkaa faktaa ja dataa virusta koskevasta lääketieteellisestä tiedosta sekä selkeitä laskelmia eri epidemiatoimien vaikutuksista ja riskeistä. Tällaista lukijaa palvelevat usein täydentyvät seurannat, numeerista tietoa ja grafiikkaa hyödyntävät juttutyypit ja tiedejournalismi eri muodoissaan. Dataorientoituneimmille nykyaika tarjoaa toki hienoja mahdollisuuksia etsiä tietoa suoraan samoista lähteistä kuin journalistitkin, myös ulkomailta tai vaikka YouTubesta

Koronakriisi on kuitenkin samalla hyvä esimerkki tiedejournalismin haasteista, sillä tässä tapauksessa myös tieteellinen tieto on osin monimutkaista, epävarmaa ja jatkuvasti täydentyvää. Lisäksi numeroiden ja tilastojen tulkinta ei ole läheskään kaikille helppoa, eikä prosentteja ja todennäköisyyksiä vilisevistä jutuista välttämättä hevillä selkene, mitä tämä kaikki tarkoittaa esimerkiksi itseen ja läheisiin kohdistuvien riskien suhteen. 

Niinpä kehuja ja somejakoja tuntuvat nyt keräävän jutut, jotka pyrkivät selittämään, miksi tilanne on monimutkainen ja hankalasti ratkaistava, sekä lääketieteellisesti että poliittisesti. Vaikuttaa siltä, että tässä tilanteessa journalismin perustehtävä lukijoiden palvelijana tulee näkyväksi ja tunnustetuksi. Toimittavat kuuntelevat kansalaisten huolia ja kysymyksiä, etsivät vastauksia asiantuntijoilta ja paketoivat ne erilaisiksi hyötyjutuiksi. 

Vaikka normaalioloissa laajat, moninäkökulmaiset ja taustoittavat jutut eivät välttämättä ole kovimpia klikkimagneetteja, lukijat kuitenkin arvostavat tätä journalismin roolia myös seesteisempinä aikoina. Kriisi tuntuu kirkastavan tätä tehtävää, kun poliittisten pelien ja keskinäisten konfliktien kehys on hetkeksi pantu sivummalle.

Erilaisten kokemusten ymmärtäminen on myös journalismin työtä

Faktat ovat kuitenkin vasta puoli totuutta, kun halutaan hahmottaa monimutkaisten yhteiskunnallisten ilmiöiden muotoutumista ja seurauksia. Siksi journalismin on autettava ymmärtämään ja käsittelemään myös erilaisia tunteita ja yksilöllisiä kokemuksia. Koronakriisi kohtelee eri väestöryhmiä ja maantieteellisiä alueita eri tavoin, minkä vuoksi myös toimittajien on syytä olla hereillä siinä, missä sävyssä eri ryhmistä puhutaan. HS:n Saska Saarikoski kuvaakin kolumnissaan hyvin, kuinka erilaiset rajat ja riskiryhmät alkoivat nopeasti tuottaa jakoja erilaisiin sosiaalisiin identiteetteihin, ”meihin ja muihin”. Elämme nyt kuin sosiaalipsykologisen koeasetelman keskellä – paitsi että tämä ei ole koe. 

Erityisesti nyt laajasti koetun uhan keskellä on tärkeää, että eri ryhmien oma ääni ja toimijuus kuuluu journalismissa. Millaista elämä on nyt vaikkapa Suomessa asuvan kiinalaisen, 85-vuotiaan yrittäjän tai bakteerikammosta kärsivän ahdistuneisuushäiriöisen näkökulmasta? Miksi jotkut näyttävät kapinoivan rajoituksia vastaan? Millaisia jännitteitä kotiin eristäytyminen voi aiheuttaa perheille ja parisuhteille

Viime viikkoina human interest -journalismi onkin marssittanut esiin kiitettävän määrän yksilöiden esimerkkitarinoita sekä asiantuntijoiden ja terapeuttien neuvoja, joiden avulla voimme pyrkiä ymmärtämään paremmin niin itseämme kuin tyystin toisesta vinkkelistä maailmaa katselevia kanssaihmisiämme. Tämä on arvokasta, vaikka näkökulmien runsaudesta huolimatta aina voidaan toki esittää myös kritiikkiä siitä, että ”tavallista ihmistä” puhutellessaan journalismi vahvistaa helposti normeja ja marginalisoi toisia. Esimerkiksi etätyön ja kotikoulun tuottamista arjen haasteista on puhuttu julkisuudessa paljon, mikä korostaa lapsiperheiden ja valkokaulusammattien asemaa yhteiskunnan ”normaalina”. 

Ihmisten kuuntelemisen ja kokemusten kertomisen kautta journalismi tuottaa yhteisyyttä ja vertaistukea. Tämän vuoksi toivon viestit ja hyvät uutiset eivät ole vain lohtuhyssyttelyä, vaan osa kriisinhallintaa ja yhteisön toimintakyvyn tukemista. Mediatalot myös seuraavat juttujen herättämiä tunnereaktioita tiiviisti. Leena Talvensaari kertoo kolumnissaan mediatalo Keskisuomalaisen analysoineen yli 4000 koronauutista viime viikoilta:

”Analyysissa vedetään johtopäätös, että tunteet on otettava huomioon myös koronasta uutisoitaessa. Kattavan ja oikean tiedon lisäksi tarvitsemme myös sellaisia uutisia ja näkökulmia, jotka vahvistavat myötätuntoa ja yhteisöllisyyttä. Ne ovat tunteita, jotka kannustavat meitä toimimaan oikein juuri nyt, kun yritämme hillitä epidemiaa. Näitä tunteita tarvitaan kuitenkin myös sitten, kun epidemia on ohi ja alamme yhdessä korjata sen tuhoja.”

Keskellä historiallista myrskyä journalismi navigoi ja kannattelee

Tiedon ja kokemusten välittämisen lisäksi journalismi toimii kriisiaikanakin tärkeässä vallan vahdin roolissa. Vaikka käsillä olevassa pandemiakriisissä kansalaisten tuki poikkeustoimille on hyvin laajaa, on silti tärkeää, että vapaa journalismi mahdollistaa keskustelun vallankäytön toimivuudesta sekä valmiuslain käytön rajoista ja riskeistä. Itse asiassa juuri tämän kyseenalaistamisen kautta journalismi kannattelee luottamusta demokratiamme toimivuuteen

Asiantuntijoiden analyysien tuella journalismi pyrkii myös hahmottelemaan nyt meneillään olevien tapahtumien laajempaa merkitystä. Tällaiset jutut kiinnittävät poikkeuksellisuuden kokemusta niin menneeseen kuin tulevaan. Esimerkiksi Suomen ja Pohjoismaiden historian dosentti Samu Nyström kertoo Mustreadissa, millaista kaavaa kansalaisten käyttäytyminen poikkeustilassa yleensä noudattaa ja pohtii myös someajan erityisyyttä. Filosofi Tuomas Nevanlinna muistuttaa esseessään tilanteen ennakkotapausluonteesta: poikkeustila rikkoo vallitsevan yhteiskunnallisen järjestyksen ja ratkaisevaa on, mitä sen jälkeen tapahtuu. Futuristi Perttu Pölönen puolestaan näkee tilanteessa mahdollisuuksiakin ja toivoo, että jälleenrakennus vie kohti kestävämpää yhteiskuntaa. 

Vaikka tätä kirjoitettaessa on mahdotonta tietää, mitä kaikkea kevään 2020 koronakriisistä seuraa tai edes koska jälleenrakennus päästään aloittamaan, myös meidän journalismin tutkijoiden ja tekijöiden on jo mahdollista miettiä uudelleen omaa roolia ja vastuuta tässä yhteisessä urakassa.

Mutta muistetaan silti pitää myös tarpeeksi taukoja median ja journalismin seuraamisesta – niin neuvovat jo maailman terveysjärjestö WHO:n ohjeetkin

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *